Page 699 - 33_38_ingress_bigtext_1

Basic HTML Version

Toinen Samuelin kirja
698 
sen omin silmin. Mutta miksi
herrani, kuningas, haluaa sellais-
ta?
4 Kuitenkin kuninkaan sana vel-
voitti Jooabia ja sotapäällikköjä;
niin Jooab ja sotapäälliköt lähti-
vät kuninkaan luota pitämään
Israelin kansan katselmusta.
5 Ja he menivät Jordanin yli ja
leiriytyivät Aroeriin, oikealle puo-
lelle jokilaakson keskikohdalla
olevaa kaupunkia, Gaadiin ja Ja-
eseriin päin.
6 Sitten he tulivat Gileadiin ja
Tahtim-Hodsin maahan; sitten he
tulivat Daan-Jaaniin ja sieltä
ympäri Siidoniin.
7 Sitten he tulivat Tyyron linnoi-
tukseen ja kaikkiin hivviläisten ja
kanaanilaisten kaupunkeihin ja
menivät sieltä Juudan Etelämaa-
han Beersebaan asti.
8 Ja kun he olivat kierrelleet
koko maan, tulivat he yhdeksän
kuukauden ja kahdenkymmenen
päivän kuluttua takaisin Jerusa-
lemiin.
9 Ja Jooab ilmoitti kuninkaalle
kansan lasketun lukumäärän: Is-
raelissa oli kahdeksansataa tu-
hatta sotakuntoista miekkamies-
tä, ja Juudassa oli viisisataa tu-
hatta miestä.
10 Mutta Daavidin omatunto
soimasi häntä, sittenkuin hän oli
laskenut kansan, ja Daavid sanoi
Herralle: Minä olen tehnyt suu-
ren synnin tehdessäni tämän;
mutta anna nyt, Herra, anteeksi
palvelijasi rikos, sillä minä olen
menetellyt ylen tyhmästi.
11 Ja kun Daavid aamulla nousi,
oli profeetta Gaadille, Daavidin
näkijälle, tullut tämä Herran sa-
na:
12 Mene ja puhu Daavidille:
Näin sanoo Herra: Kolme ehtoa
minä asetan sinun eteesi; valitse
yksi niistä, niin minä teen sen
sinulle.
13 Niin Gaad meni Daavidin ty-
kö, ilmoitti ja sanoi hänelle: Tu-
leeko nälkä seitsemäksi vuodeksi
sinun maahasi, vai pakenetko si-
nä kolme kuukautta vihollisiasi,
jotka ajavat sinua takaa, vai tu-
leeko rutto sinun maahasi kol-
meksi päiväksi? Mieti nyt ja kat-
so, mitä minä vastaan hänelle,
joka minut lähetti.
14 Daavid vastasi Gaadille: Minä
olen suuressa hädässä. Me tah-
domme langeta Herran käsiin,
sillä hänen laupeutensa on suuri;