Page 470 - 33_38_ingress_bigtext_1

Basic HTML Version

Joosuan kirja
469 
rauhan ja teki heidän kanssaan
liiton, luvaten jättää heidät hen-
kiin; ja kansan päämiehet van-
noivat heille valan.
16 Mutta kolmen päivän kulut-
tua, sen jälkeen kuin liitto hei-
dän kanssaan oli tehty, saatiin
kuulla, että he olivat lähiseuduil-
ta ja asuivat heidän keskellänsä.
17 Niin israelilaiset lähtivät liik-
keelle ja tulivat kolmantena päi-
vänä heidän kaupunkeihinsa; ja
heidän kaupunkinsa olivat Gibe-
on, Kefira, Beerot ja Kirjat-
Jearim.
18 Mutta israelilaiset eivät sur-
manneet heitä, sillä kansan
päämiehet olivat vannoneet heil-
le valan Herran, Israelin Juma-
lan, kautta. Ja koko seurakunta
napisi päämiehiä vastaan.
19 Silloin kaikki päämiehet sa-
noivat koko seurakunnalle: Me
olemme vannoneet heille valan
Herran, Israelin Jumalan, kautta;
sentähden me emme voi koskea
heihin.
20 Mutta tämän me teemme
heille, jättäessämme heidät hen-
kiin, ettei viha kohtaisi meitä va-
lan tähden, jonka olemme heille
vannoneet.
21 Ja päämiehet sanoivat heis-
tä: Jääkööt henkiin, mutta tul-
koon heistä halonhakkaajia ja
vedenkantajia kaikelle kansalle.
Näin päämiehet antoivat käskyn
heistä.
22 Silloin Joosua kutsui heidät
ja puhui heille sanoen: Miksi
olette pettäneet meidät ja sano-
neet: 'Me asumme hyvin kauka-
na teistä', vaikka asutte täällä
meidän keskellämme?
23 Sentähden olkaa kirotut! Äl-
köön ikinä ketään teistä päästet-
täkö olemasta minun Jumalani
huoneen palvelijana, halonhak-
kaajana ja vedenkantajana.
24 He vastasivat Joosualle ja
sanoivat: Sinun palvelijoillesi oli
kerrottu, että Herra, sinun Juma-
lasi, oli käskenyt palvelijaansa
Moosesta antamaan teille koko
tämän maan ja tuhoamaan kaik-
ki maan asukkaat teidän tieltän-
ne. Sentähden me suuresti pel-
käsimme henkeämme teidän
edessänne ja teimme tämän.
25 Mutta katso, nyt me olemme
sinun käsissäsi: tee meille, mikä
mielestäsi on hyvin ja oikein.
26 Silloin hän teki heille näin:
hän pelasti heidät israelilaisten