Page 2259 - 33_38_ingress_bigtext_1

Basic HTML Version

Paavalin kirje efesolaisille
2259 
lapseuteen, hänen yhteyteensä
Jeesuksen Kristuksen kautta, hä-
nen oman tahtonsa mielisuosion
mukaan,
6 sen armonsa kirkkauden kii-
tokseksi, minkä hän on lahjoitta-
nut meille siinä rakastetussa,
7 jossa meillä on lunastus hä-
nen verensä kautta, rikkomusten
anteeksisaaminen, hänen armon-
sa rikkauden mukaan.
8 Tätä armoa hän on ylenpaltti-
sesti antanut meille kaikkinaisek-
si viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
9 tehden meille tiettäväksi sen
tahtonsa salaisuuden, että hän,
päätöksensä mukaan, jonka hän
oli nähnyt hyväksi itsessään
tehdä -
10 siitä armotaloudesta, minkä
hän aikojen täyttyessä aikoi to-
teuttaa, - oli yhdistävä Kristuk-
sessa yhdeksi kaikki, mitä on
taivaissa ja mitä on maan pääl-
lä.
11 Hänessä me myös olemme
saaneet perintöosan, ollen siihen
edeltämäärätyt hänen aivoituk-
sensa mukaan, hänen, joka vai-
kuttaa kaikki oman tahtonsa
päättämän mukaan,
12 että me olisimme hänen kirk-
kautensa kiitokseksi, me, jotka jo
edeltä olimme panneet toivom-
me Kristukseen.
13 Hänessä on teihinkin, sitten-
kuin olitte kuulleet totuuden sa-
nan, pelastuksenne evankeliumin,
uskoviksi tultuanne pantu luvatun
Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perin-
tömme vakuutena, hänen omai-
suutensa lunastamiseksi - hänen
kirkkautensa kiitokseksi.
15 Sentähden, kun kuulin siitä
uskosta, joka teillä on Herrassa
Jeesuksessa, ja teidän rakkau-
destanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittä-
mästä teidän tähtenne, kun
muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herram-
me Jeesuksen Kristuksen Juma-
la, kirkkauden Isä, antaisi teille
viisauden ja ilmestyksen Hengen
hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne
silmät, että tietäisitte, mikä on
se toivo, johon hän on teidät
kutsunut, kuinka suuri hänen pe-
rintönsä kirkkaus hänen pyhis-
sään
19 ja mikä hänen voimansa
ylenpalttinen suuruus meitä koh-