Basic HTML Version
Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille
2214
kia lahjoja korkeammaksi 1 – 3,
kuvaa sen jaloutta 4 – 7 ja sa-
noo rakkauden yksin olevan
ikuisen, mutta muiden lahjain ka-
toavaisia 8 – 13.
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten
ja enkelien kielillä, mutta minulla
ei olisi rakkautta, olisin minä
vain helisevä vaski tai kilisevä
kulkunen.
2 Ja vaikka minulla olisi profe-
toimisen lahja ja minä tietäisin
kaikki salaisuudet ja kaiken tie-
don, ja vaikka minulla olisi kaikki
usko, niin että voisin vuoria siir-
tää, mutta minulla ei olisi rakka-
utta, en minä mitään olisi.
3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken
omaisuuteni köyhäin ravinnoksi,
ja vaikka antaisin ruumiini pol-
tettavaksi, mutta minulla ei olisi
rakkautta, ei se minua mitään
hyödyttäisi.
4 Rakkaus on pitkämielinen, rak-
kaus on lempeä; rakkaus ei ka-
dehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti,
ei etsi omaansa, ei katkeroidu,
ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä, vaan
iloitsee yhdessä totuuden kans-
sa;
7 kaikki se peittää, kaikki se us-
koo, kaikki se toivoo, kaikki se
kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan häviä;
mutta profetoiminen, se katoaa,
ja kielillä puhuminen lakkaa, ja
tieto katoaa.
9 Sillä tietomme on vajavaista,
ja profetoimisemme on vajavais-
ta.
10 Mutta kun tulee se, mikä
täydellistä on, katoaa se, mikä
on vajavaista.
11 Kun minä olin lapsi, niin mi-
nä puhuin kuin lapsi, minulla oli
lapsen mieli, ja minä ajattelin
kuin lapsi; kun tulin mieheksi,
hylkäsin minä sen, mikä lapsen
on.
12 Sillä nyt me näemme kuin
kuvastimessa, arvoituksen tavoin,
mutta silloin kasvoista kasvoihin;
nyt minä tunnen vajavaisesti,
mutta silloin minä olen tunteva
täydellisesti, niinkuin minut it-
senikin täydellisesti tunnetaan.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo,
rakkaus, nämä kolme; mutta
suurin niistä on rakkaus.