Page 2129 - 33_38_ingress_bigtext_1

Basic HTML Version

Apostolien teot
2129 
tempasivat mukaansa Gaiuksen
ja Aristarkuksen, kaksi make-
donialaista, jotka olivat Paavalin
matkatovereita.
30 Ja kun Paavali tahtoi mennä
kansanjoukkoon, eivät opetuslap-
set sitä sallineet.
31 Ja myös muutamat Aasian
hallitusmiehistä, jotka olivat hä-
nen ystäviään, lähettivät hänelle
sanan ja pyysivät, ettei hän me-
nisi näytelmäpaikkaan.
32 Ja he huusivat, mikä mitäkin;
sillä kokous oli sekasortoinen, ja
useimmat eivät tienneet, minkä-
tähden he olivat tulleet kokoon.
33 Silloin vedettiin joukosta esil-
le Aleksander, jota juutalaiset
työnsivät esiin; niin Aleksander
viittasi kädellään merkiksi, että
hän tahtoi pitää puolustuspu-
heen kansan edessä.
34 Mutta kun he huomasivat, et-
tä hän oli juutalainen, rupesivat
he kaikki yhteen ääneen huuta-
maan ja kirkuivat noin kaksi
hetkeä: "Suuri on efesolaisten
Artemis!"
35 Mutta kun kaupungin kansleri
oli saanut kansan rauhoittu-
maan, sanoi hän: "Efeson mie-
het, onko ketään, joka ei tiedä,
että efesolaisten kaupunki on
suuren Artemiin temppelin ja hä-
nen taivaasta pudonneen kuvan-
sa vaalija?
36 Koska ei kukaan voi tätä
kieltää, tulee teidän siis pysyä
rauhallisina eikä tehdä mitään
harkitsematonta.
37 Te olette kuitenkin tuoneet
tänne nämä miehet, jotka eivät
ole temppelin ryöstäjiä eivätkä
ole meidän jumalatartamme pil-
kanneet.
38 Jos siis Demetriuksella ja
hänen ammattiveljillänsä on riita-
asiaa jotakuta vastaan, niin pi-
detäänhän oikeudenistuntoja ja
onhan käskynhaltijoita; vetäkööt
toisensa oikeuteen.
39 Ja jos teillä on vielä jotakin
muuta vaadittavaa, niin ratkais-
takoon asia laillisessa kansanko-
kouksessa.
40 Sillä tämänpäiväisen tapah-
tuman tähden me olemme vaa-
rassa joutua syytteeseen jopa
kapinasta, vaikkei mitään aihetta
olekaan; ja silloin me emme voi
vastata tästä mellakasta." Näin
puhuen hän sai kokouksen ha-
jaantumaan.